nukkuva lapsi

Verkkovalmennus

Yökukkujasta nukkujaksi – tukea unikoulun toteuttamiseen

Lapsen nukuttaminen on haastavaa eikä sinulle jää omaa aikaa eikä parisuhdeaikaa iltaisin. Kun nukutusrumba on lopulta ohi, lapsi heräilee tiheästi läpi yön. Olet uupunut ja haaveilet, että jonakin yönä saisit nukkua paremmin. Et tiedä, miten tilanteenne paranisi. Kuulostaako tutulta?

Tiedän, että se on tuttu tilanne todella monissa lapsiperheissä. Olen myös itse ollut juuri siinä tilanteessa lasteni ollessa pieniä. Lapseni heräsivät tiheästi läpi yön, ja nukuttaminen kesti monesti aika pitkään. Yritimme aika ajoin pitää lapsille unikoulua, mutta se tyssäsi omaan väsymykseen ja johdonmukaisuuden puutteeseen. Olin väsynyt ja minulla särki usein päätä. Tunsin olevani täysin jumissa tilanteen kanssa enkä saanut mistään apua. Neuvolan ohje pidä unikoulu ei antanut minulle tarkkoja keinoja, miten minun olisi pitänyt toimia. Lisäksi minulla oli ristiriitainen olo, onko unikoulu ylipäänsä hyvä asia ja onko se lapsen ja kiintymyssuhteen kannalta turvallinen ja hyvä ratkaisu.

Myöhemmin olen kouluttautunut pienten lasten unipulmiin, ja olen ohjannut hyvin tuloksin satoja väsyneitä perheitä kohti parempia yönia. Mietitkö sinä, miltä tuntuisi taas nukkua hyvin ja aloittaa aamu virkeänä?

Yökukkujasta nukkujaksi -verkkovalmennus on kehitetty, jotta perheet saisivat tietoa pienen lapsen unesta ja keinoista, joiden avulla lapsen uneen pystyy vaikuttamaan lempeästi ja turvallisesti. Uni on tärkeää vanhempien jaksamisen kannalta. On helpompaa olla sekä lapsen että puolison kanssa hyvässä vuorovaikutuksessa, kun saa nukkua hyvin. Myös lapsen kasvun ja kehityksen kannalta riittävän pitkät ja hyvät yöunet ovat tärkeä asia.

Mitä kaikkea hyvää tämä verkkovalmennus tarjoaa sinulle?

Mitä, jos sinäkin saisit nämä tulokset?

Jokainen perhe muodostaa omat unimuutostavoitteensa. Joidenkin perheiden tavoite voi olla se, että lapsi siirtyy omaan huoneeseen nukkumaan. Toisella perheellä tavoitteena voi olla se, että lapsi siirtyy nukkumaan perhepedistä pinnasänkyyn. Jollakin perheellä voi olla tavoitteena se, että lapsi nukkuu perhepedissä paremmin. Jollakin perheellä vielä kenties joku muu tavoite. Näihin perheen omiin tavoitteisiin pääsyä tuetaan sekä videoiden että konsultaation avulla.

En olis kyllä uskonu reilu viikko sitten, että nyt jo meillä nukutaan omassa sängyssä, omassa huoneessa, läpi yön ja nukahdetaan ilman tissiä!

Vaikka tuntuu, että eihän käytännössä olla muutettu paljoakaan toimintatapoja, niin koko meidän unille käyminen on muuttunut kuin taikaiskusta! Jotenkin uskon, että täältä saatu varmuus ja tsemppihenki välittyy siihen vauvaankin ja hällä on turvallinen olo nukahtaa, kun äiti tietää, mitä tekee, eikä ole pyörtämässä päätöksiään heti.

Ilta nro 2 ihan mieletöntä! Iltapuuro-pesu-yökkäri-maito-iltasatu-2unilaulua-poishuoneesta ja se nukkuu! Molemmat nukkuu! Ilman yhtään itkua!

Valmennuksen sisältö ja toteutus

Yökukkujasta nukkujaksi -verkkovalmennus toteutetaan suljetussa Facebook-ryhmässä, jossa on videoita, blogitekstejä ja infotauluja eri unikoulumenetelmistä, iltarutiineista, hellyystankkauksesta, unilelun käytöstä ja siitä, miten voit opettaa lapsen nukahtamaan itsekseen. Kaikki valmennuksessa esiteltävät unikoulumenetelmät ovat lempeitä. Jokainen perhe saa ryhmässä vastauksia omiin kysymyksiinsä, ja lisäksi ryhmä tsemppaa jokaista toteuttamaan tavoittelemiaan muutoksia. Tämä tuki ja tsemppaus on koettu hyvin tärkeäksi unikoulun onnistumisen kannalta. Valmennuksen ohjeet ovat toimivia ja jo sadat perheet ovat alkaneet nukkua hyvin antamillani ohjeilla.

Yökukkujasta nukkujaksi -verkkovalmennus toteutuu pienryhmävalmennuksena. Ryhmään otetaan enintään 10 osallistujaa. Pääset suljettuun Facebook-ryhmään heti ilmoittauduttuasi ja saat videot, infotaulut ja blogitekstit käyttöösi. Suljettu Facebook-ryhmä videoineen ja infotauluineen jää jatkossakin ryhmän käyttöön.

Kenelle valmennus sopii?

Verkkovalmennus on suunnattu perheille, joissa on perusterve 6‒18 kk ikäinen lapsi. Yökukkujasta nukkujaksi -valmennus on perheille, jotka haluavat löytää toimivan ja lempeän tavan vaikuttaa lapsen uneen. Kukapa ei haluaisi nukkua paremmin? Uni on ihmisen perustarve, ja unen pätkittäisyys ja vähyys vaikuttaa voimakkaasti vanhempien jaksamiseen ja sitä kautta koko perheen hyvinvointiin. Hyvin nukuttujen öiden jälkeen vanhemmat jaksavat nauttia yhdessäolosta lapsensa kanssa. Levänneille vanhemmille jää aikaa ja voimia parisuhteelle.

Nyt on täys luottamus kun Helin vinkit on taskussa tuoreena ja huomaan kuinka monella muullakin homma toimii ja tuloksia syntyy.

Kolmas nukutus! 6 MINUUTTIA ja hän nukkuu itse hakemaansa unta!! Ja nyt ollaan vielä reissussakin ja mä oon ollut melkein koko päivän poissa ja silti näin upeasti meni. Voi apua mä sanon!! Ihan mielettömän upeaa!!! Mä oon niin fiiliksissä tästä ja ihmeissäni! Kiiiiitos tästä ryhmästä!!

Mielestäni Heli hehkui lämpöä ja hänestä huokui ammattitaitoisuus ja sydämellisyys. Kaikin puolin Heli on mielestäni oikea ihminen vetämään vastaavia ryhmiä.

Kurssi oli hyvä. Aiemmat lapset olen myös unikouluttanut aikanaan, mutta tästä sain kyllä uuttakin tietoa. Jotenkin tuntuu, että tämän ansiosta juniori sai lempeimmän ja tehokkaimman version.

Tämä valmennus oli kyllä meille mahtava kannustin, ja tuntui helpommalta sitoutua, kun tiesi saavansa apua tarvittaessa! Meillä on nukuttu nyt 2 yötä peräkkäin klo 20‒06 ilman heräämisiä ja niitä ennen heräämisiä oli vasta aamuyöllä. Eihän me voida olla kuin tyytyväisiä ja kiittää saamistamme neuvoista ja tuesta! Sanoisin meidän onnistumisen kulmakiveksi positiivisen palautteen: lapselle kannustus iltapuuhissa iltatissillä jutellessa hienosti jaksat harjoitella uutta taitoa, olemme susta ylpeitä!, aamulla herätessä ihastelut vau nukuit näin hienosti omassa sängyssä! ja melkoinen voima on myös sillä kuinka meiltä unikoulusta kysyttäessä kerromme ylpeinä Vilman uutta taitoa korostaen kuinka hyvin homma etenee ja sanotaan tytön kuullen muille kuinka iloisia ollaan, kun meillä yöllä nukutaan jo niin paljon paremmin.

Yökukkujasta nukkujaksi -verkkovalmennus on tällä hetkellä tauolla.

Heli ja omenapuu

Hei, olen Heli Mäkelä. Olen kahden kouluikäisen lapsen äiti ja yrittäjä. Olen koulutukseltani sosionomi, toimintaterapeutti, ratkaisukeskeinen valmentaja/coach, mindfulness-ohjaaja ja Lasten Tunnetaito -ohjaaja. Molemmat lapseni nukkuivat huonosti vauva- ja taaperoaikana. Olin silloin todella väsynyt. Minulla ei ollut silloin sitä tietoa lapsen unesta, minkä nyt tiedän. Ennen yrittäjyyttä työskentelin neuvolan perhetyöntekijänä, ja siinä työssäni kohtasin satoja perheitä, joissa oli uniongelmia. Kävin kursseja ja luentoja uniasioihin liittyen ja luin lukuisia kirjoja oppiakseni lisää uniongelmista. Nyt olen auttanut perheitä lähes 10 vuoden ajan kohti parempia unia. Työskentelyotteeni on empaattinen ja ratkaisukeskeinen. Haluan auttaa lapsiperheitä voimaan paremmin. Haluan palveluillani tuottaa hyvinvointia vanhemmuuteen sekä iloa ja läsnäoloa lapsen ja aikuisen väliseen suhteeseen.

Jos sinulle jäi jotain kysyttävää, kerron mielelläni lisää. Ota yhteyttä: heli@kasvuntaika.fi.

Nähdään valmennuksessa!