Kasvun Taian blogi

Aiheita

17.9.2015
Jaa kavereille:

Hellyystankkaus osana iltarutiinia

nukkuva lapsi

Mikä voi auttaa iltojen rauhoittamiseen lapsiperheessä? Mikä merkitys on iltarutiineilla? Mikä on hellyystankkaus?

Perheen päivärytmi vaikuttaa merkittävästi lapsen yöuniin. Runsas ja aktiivinen ulkoilu ja selkeä päivärytmi vahvistavat lapsen unen laatua ja helpottavat nukahtamista. Iltaan kannattaa luoda rutiinien ketju, joka toistuu illasta toiseen samanlaisena. Samanlaisena illasta toiseen toistuvat iltarutiinit luovat turvaa lapselle.

Yksi osa iltarutiineja voi olla hellyystankkaus, joka on koko perheen yhteinen halitteluhetki. Jos molemmat vanhemmat ovat kotona, hellyystankkauksen aikana olisi hyvä jos lapsi voisi olla molempien vanhempien sylissä. Hellyystankkaus kannattaa tehdä valot himmennettyinä, tv kiinni ja kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Hellyystankkaukseen voi liittää esimerkiksi laulamista tai iltarunon. Lapsen unilelun voi ottaa mukaan hellyystankkaukseen.

Vanhemman ei kannata kiirehtiä iltaisin rutiineissa eteenpäin, sillä lapset ovat herkkiä aistimaan aikuisen kiirettä ja kireyttä. Hellyystankkaukseen ja iltarauhoittumiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Olennaista hellyystankkauksessa on lämmin, läheinen, myönteinen tunnelma ja yhdessäolo.

Hellyystankkauksen jälkeen mennään paikkaan, jossa on tarkoitus nukkua koko yö. Halutessaan lasta voi vielä vaikka hieroa sängyssä kevyesti. Tähän sopii vauva- tai satuhieronta. Rauhallisen iltahetken jälkeen on hyvä siirtyä kohti yöunia.

Millaisia iltarituaaleja teillä on käytössä?

Aikaisemmin olen kirjoittanut blogitekstin: Satuhieronta auttaa lasta nukahtamaan

Avainsanat: hellyystankkaus, univinkit