Kasvun Taian blogi

Miten saada lapsi tottelemaan on yksi suurimmista kysymyksistä, mitä vanhemmat pohtivat. Vanhemmat haluavat, että lapsi tottelisi ilman että samasta asiasta pitää sanoa monta kertaa. Mitä totteleminen on? Millaisia ajatuksia totteleminen sinussa herättää?

Ajattelen, ettei lapsen tarvitse aina totella. Lähden kasvatuksessa siitä, että lapsi saisi työkaluja oman ajattelun kehittymiseen ja oppisi miettimään tilanteita. Ajattelen, että aikuisen tehtävä on opettaa lapselle uusia ongelmanratkaisutaitoja ja antaa lapselle välineitä tunteiden hallintaan. On myös tärkeää, että aikuinen oppisi näkemään, mitä lapsen ns. tottelemattomuuden takana on. Sillä myös aikuisen oletukset siitä, että lapsen pitäisi aina totella, ovat monesti aika pöhköjä. Myös lapsella on oikeus tulla kuulluksi. Lapset ovat lapsia, heidän kuuluu saada käyttäytyä kuten lapset.

Aikuisen on hyvä tuulettaa omia ajatuksiaan

Miksi haluat, että lapsesi tottelee sinua? Siksi, että sanot niin? Mietitkö, mitä se kertoo sinusta vanhempana, jos lapsesi ei tottele sinua?

Mitä totteleminen sinulle merkitsee?

On hyvä kuunnella itseään eri tilanteissa ja miettiä, onko se sinun oma äänesi, joka siellä taustalla puhuu, vai puhutko nyt samalla äänellä ja teetkö samalla tavoin kuin vanhempasi ovat tehneet.

Miksi kyseinen asia on sinulle on niin tärkeää, että haluat itse riidellä esim. siitä, että lähdette puistosta pois tunnin päästä tai että läksyt pitää tehdä heti koulun jälkeen? Kyseenalaista omaa ajatteluasi! Mieti ja etsi perusteluja!

Monet meistä tämän päivän vanhemmista on kasvatettu auktoriteetilla, vallalla ja pelolla ja tämä saattaa näkyä myös ajatuksissa tottelemisen suhteen. Haluatko itse toimia kasvattajana samalla tavoin kuin omat vanhempasi? Mitä hyvää omien vanhempiesi kasvatustavoissa oli, mitä haluat tehdä eri tavoin?

Sen sijaan, että odottaa lapselta tottelua joka tilanteessa, on hyödyllisempää pohtia seuraavia kysymyksiä:

• Miksi lapsi käyttäytyy eri tavoin kuin toivon?
• Mitä tarpeita hänellä on toimintansa taustalla?
• Mitä toivon lapsen oppivan?
• Miten voisin sen parhaiten hänelle opettaa?

Mielestäni kysymyksen miten saada lapsi tottelemaan sijasta olisi parempi kysyä, miten saan lapseni kuuntelemaan tai miten voimme toimia paremmin yhteistyössä.

Muutamia keinoja, joiden avulla aikuisen ja lapsen yhteiselo on sujuvampaa

Molemminpuolinen kunnioitus ja reilu suhde

Jos haluat, että lapsesi kuuntelee sinua, kuuntele myös lasta. Jotta lapsesi voisi kunnioittaa sinua, sinun tulee kunnioittaa häntä. Silloin kun viestität, että lapsen tunteet, toiveet, tarpeet ja ajatukset ovat tärkeitä silloinkin, kun olet eri mieltä, osoitat kunnioitusta lasta kohtaan. Mene lapsen tasolle puhuessasi hänelle, puhu empaattisella äänellä ja ennakoi tilanteita.

Hyvän huomioimista ja riittävästi myönteistä vuorovaikutusta päiviin

Mitä enemmän lapsi näkee hyvää itsessään sinun silmiesi ja sanojesi kautta, sitä yhteistyöhaluisempi hän on. Päivässä on tärkeää olla mahdollisimman paljon hyvän huomaamista, lapsen vahvuuksien sanoittamista ja lapsen kehumista. On hyvä miettiä myös omaa puhetapaansa. On parempi sanoa esimerkiksi kävele rauhallisesti kuin älä juokse. Näin lapsi tietää, mitä sinä toivot hänen tekevän.

Minä-viestien käyttö on aina tehokkaampaa kuin sinä-viestit. Minä-viesteillä tarkoitetaan rakentavaa tapaa kertoa omista tunteista ja tarpeista, minä-muodossa. Sinä-viestit ovat viestejä, joissa kerromme toisesta jotain, usein kriittisesti ja syytellen. Mieti, mikä ero on sanoa puolisollesi: Sinä olet taas unohtanut laittaa pyykit kuivumaan tai Minua harmittaa se, että pyykit haisevat pahalta kun ne ovat olleet pitkään pyykinpesukoneessa.

Aikuisen rauhallisuus

Aikuisen on tärkeä pysyä rauhallisena, vaikka lapsi tekisi eri tavoin kuin itse toivot. Jos itse huudat, hermoilet ja tiuskit, et voi odottaa lapseltasi hyvää ja mallikelpoista käytöstä. Pidä huoli omasta hyvinvoinnistasi, jotta jaksat kasvatustilanteissa lapsen kanssa. Opettele ottamaan tauko ennen reagointia. Hengitä muutama kerta syvään. Tunne myötätuntoa itseäsi ja lastasi kohtaan.

Lapselta kysyminen

Kysy lapselta, miksei hän halua tehdä kuten haluat. Kuuntele perusteluja, älä vaadi tottelemista. Suhtaudu empaattisesti lapsen perusteluihin. Perustelujen kuunteleminen ei kuitenkaan tarkoita, että tehtäisiin kuten lapsi tahtoo. Aina ei voi toimia lapsen tahdon mukaan, mutta lapsella on näin mahdollisuus tulla kuulluksi ja saada mielipiteensä esille.

Pyyntöjen perustelu

Kun haluat saada lapsen toimimaan, kuten toivoisit, perustele pyyntösi. Kerro, miksi juuri tämän taidon oppiminen tai asian tekeminen on hänelle tärkeää. Lapsen on helpompi noudattaa ohjeita, kun hän ymmärtää niiden merkityksen.

Lopuksi

Millaisia lapsia sinä haluat kasvattaa? Tottelevaisia ja auktoriteettiuskoisia, jotka tekevät aina kuten joku toinen sanoo? Vai haluatko kasvattaa lapsia, jotka ovat itsenäisesti ajattelevia, kuuntelevia, kriittisiä ja osaavat ratkaista ongelmia?

Voit lukea myös seuraavat kirjoitukseni:

• Miten olla huutamatta lapselle?
• Viisi vinkkiä rauhoittumiseen
• Tunnevastuullinen vanhemmuus

Miksi tunnetaitoja on hyvä harjoitella? Miten lapsi hyötyy tunnetaitojen harjoittelusta? Tapaan paljon kursseillani ja luennoillani vanhempia, jotka kertovat olevansa ihan pihalla omien tunteidensa kanssa. Oman lapsen voimakkaat tunteet ovat nostaneet esille tunteita, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Itsestä on yht’äkkiä tullut äkkipikainen, kiivas ja huutava vanhempi, joka ei pärjää omien tunteiden eikä myöskään lapsen tunteiden kanssa. Kaikilla näillä vanhemmilla on sama kokemus: meidän ikäluokalle ei ole päiväkodissa eikä koulussa opetettu tunnetaitoja. Eivätkä omat vanhemmatkaan niitä ole osanneet opettaa. Joku on saattanut saada hyviäkin malleja omasta kotikasvatuksestaan esim. tunteiden nimeämiseen ja työstämiseen, suurin osa kokee, että omat tunnetaidot ovat aika heikot. Tämä tunnetaitojen puute saattaa näkyä omassa elämässä esimerkiksi niin, että on vaikea kohdata vihaa tai surua, tunteet ryöpsähtävät hallitsemattomina esille tai että tunteita yrittää vältellä, koska ei ole keinoja niiden läpikäymiseen. Tunteiden tukahduttaminen saattaa näkyä epämääräisenä pahana olona tai kuin höyrykattilamaisena paineena sisällämme. Tai masennuksena ja psykosomaattisina oireina (päänsärky, lihasjännitykset). Aika yleistä on se, että tunnistaa kaksi tunnetilaa: että on ihan ok ja että v*tuttaa. Haluammeko me omille lapsillemme tätä samaa?

Lapset ovat paras mahdollinen kohderyhmä tunteiden käsittelyn opettamista ajatellen. Tunnetaidot ja kyky empatiaan kehittyvät hiljalleen vuorovaikutussuhteessa turvallisen aikuisen kanssa. Tunteiden ja käyttäytymisen säätely on osa itsesäätelyn taitoja. Niistä nousee kyky toimia ympäristölle suotuisalla, tilanteeseen sopivalla ja omien tavoitteiden mukaisella tavalla.

Mitä hyötyä hyvistä tunnetaidoista on? Tutkimuksissa* on todettu, että tunnetaitoja edistävillä menetelmillä kasvatetut lapset osaavat keskittyä paremmin, kokevat enemmän positiivisia tunteita ja vähemmän negatiivisia tunteita, ovat fyysisesti terveempiä, pärjäävät akateemisesti paremmin, tulevat paremmin toimeen ystävien kanssa, ovat suositumpia ikäistensä ja opettajiensa keskuudessa, selviytyvät paremmin vastoinkäymisistä, pystyvät paremmin rauhoittamaan itsensä, ovat vähemmän taipuvaisia väkivaltaan ja käyttäytymisongelmiin ja ajautuvat harvemmin rikoksiin ja huumeisiin. Kukapa meistä ei haluaisi edistää lapsissaan tuollaisia asioita?

Pitkällä tähtäimellä tunnetaidoilla on tärkeä merkitys mielen hyvinvoinnin voimavarana. Ne auttavat paitsi omien tunteiden säätelyssä, myös ongelmien ratkaisuissa. Lapsi tarvitsee viestin siitä, että hänen tunteensa ovat luvallisia ja aikuinen kestää hänen tapansa opetella niiden ilmaisua. Haaste on usein siinä, että vanhemmilla itsellään ei ole hyviä tunnetaitoja ja heiltä puuttuu tietoa, miten lasten tunnekasvatusta voisi lähteä tukemaan. Vanhemmat haluavat toimia toisin kuin omat vanhemmat ovat tehneet, mutta eivät tiedä miten. Juuri tästä syystä ohjaan Lasten Tunnetaitoryhmiä ja tunnetyöpajoja, jotta lapset ja vanhemmat saisivat työkaluja tunteiden kohtaamiseen ja säätelyyn. Seuraavat viiden kerran tunnetaitoryhmät ovat alkamassa elokuun lopulla Pikku Huopalahdessa. Lisäksi sunnuntaina 27.8. on tulossa yksittäiset lapsen ja vanhemman yhteiset tunnetyöpajat kiukun kohtaamisesta. Tutustu ryhmiin ja ilmoita lapsesi mukaan oppimaan elämän tärkeimpiä taitoja, tunnetaitoja!

* Tutkimustulokset ovat Jarkko Rantasen kirjasta Vaikuta tunteisiin!.

Millaiset mindfulness-harjoitukset ovat lapsille sopivia? Lasten kanssa toiminnallisuus ja leikinomaisuus ovat tärkeitä. Lapset lähtevät harjoituksiin mukaan helpoiten uteliaisuuden ja leikin kautta, varsinkin mitä pienemmistä lapsista on kyse. Rauhalliset ja lyhytsanaiset ohjeet sopivat parhaiten harjoitusten ohjaamiseen. Alle kouluikäiset lapset tarvitsevat mielikuvia ja konkreettista havainnollistamista. Aikuisen oma malli läsnäolosta ja rauhallisuudesta on tärkeää.

Tässä muutama vinkki lapsille sopiviin mindfulness-harjoituksiin:

Arjen tilanteiden hyödyntäminen

Helpointa on aloittaa mindfulness-harjoittelu arjen tavallisissa hetkissä ihmettelemällä lapsen kanssa erilaisia aistimuksia. Aikuinen voi näissä tilanteissa tietoisesti ohjata lasta suuntaamaan huomiotaan kehontuntemuksiin tai muihin aistihavaintoihin kuten haju-, maku-, kuulo- tai näköaistimuksiin. Miltä pasta maistuu, kun sitä syö hitaasti? Miltä se tuntuu suussa? Miltä shampoo tuoksuu? Mitä kaikkea metsässä voi kuulla, kun keskittyy äänien kuuntelemiseen? Miltä rasva tuntuu iholla? Tuoksuuko se joltakin? Näin harjoitellen lapsen luontainen kyky ihmetellä vahvistuu ja aikuisen usein kaavoja noudattava elämä saa uusia sävyjä, kun aistit avautuvat vastaanottamaan asioita, jotka ovat tässä koko ajan tarjolla, mutta joita on vaikea autopilotista johtuen huomata.

Mindfulness-harjoituksesta on hyvä tehdä lasta kiinnostava ja hänen maailmaansa sopiva. Pieniä lapsia saattaa kiinnostaa esimerkiksi supersankari-harjoitus. Supersankarilla on superkyvyt keskittyä eri aisteilla. Hänellä on superkyky haistella, maistella, tuntea ja kuulla, mitä ympäristössä tapahtuu.

Lapselle on hyvä opettaa syvä, vatsaan asti menevä hengitys

Oma hengityksemme on koko ajan mukanamme kulkeva väline läsnäolon kokemiseen ja rauhan löytämiseen. Hengityksen havainnointi auttaa keskittymään ja paha mieli voi helpottua rauhallisesti hengitellessä. Jos jokin asia ärsyttää tai suututtaa, voi aina keskittyä hengittämään, rauhoittua ja sitten selvittää tilanteen järkevämmin.

Hengitysharjoituksia voi aluksi harjoitella pehmolelun eli hengityskaverin kanssa. Pehmolelun voi laittaa lapsen vatsan päälle ja seurata sen liikettä hengityksen tahdissa ylös ja alas. Hengityksen on hyvä olla rauhallinen, sillä liian nopea tai voimakas hengitys saattaa pelästyttää pehmolelun. Se kaipaa rauhallista ja tasaista liikettä.

Kiitollisuus on yksi osa mindfulnessia

Kiitollisuusharjoituksia voi liittää perheen yhteiseen ruokahetkeen tai vaikkapa iltaan. Yhdessä voidaan miettiä viisi asiaa, jotka menivät tänään hyvin tai joista voi olla kiitollinen. Lapsen kanssa voi myös puhallella kiitollisuuden saippuakuplia, joiden myötä iloa ja kiitollisuutta tuottavat asiat leviävät laajalle. Saippuakuplien puhaltaminen toimii myös hyvänä apukeinona hengityksen huomioimisessa.

Lisää lapsille sopivia mindfulness-harjoituksia löydät äänitteistä ja kirjoittamastani oppaasta. Oppaan ja äänitteiden avulla saat keinoja lapsen rauhoittumiseen ja keskittymiskyvyn vahvistamiseen.

Unikoulu herättää mielipiteitä ja keskustelua niin puolesta kuin vastaan. Tähän kirjoitukseen on koottu perusasioita unikoulusta.

Mikä on unikoulu?

Unikoululla tarkoitetaan keinoja, joilla lapsi opetetaan nukahtamaan tai nukkumaan yönsä ilman aikuisen apua. Moni vauva on tottunut nukahtamaan vaikkapa imettämiseen, pulloruokintaan tai siihen, että aikuinen heijaa hänet sylissään uneen. Unikoulussa lähdetään tukemaan lapsen itsesäätelyä ja hänen omia tapojaan nukahtamiseen. Unitutkimuksissa ne lapset, jotka nukkuivat läpi yön heräämättä, laitettiin muita useammin iltaisin hereillä omaan sänkyyn ja lapset hakivat itse unen.

Missä lapsen olisi hyvä nukkua?

Perinteisten unikoulumallien kannattajat ovat yleensä sitä mieltä, että paras vauvan nukkumispaikka on omassa pinnasängyssä. Itse lähden siitä ajatuksesta, että perhe määrittelee itse missä he haluavat lapsensa nukkuvan. Jotkut vanhemmat kokevat nukkuvansa paremmin, jos vauva ei ole ihan vieressä vaan omassa pinnasängyssään, jolloin vanhemmat eivät herää ehkä ihan kaikkiin vauvan äännähdyksiin. Jotkut perheet taas nukkuvat parhaiten silloin, kun lapsi nukkuu vanhempien välissä. Jos koko perhe kokee nukkuvansa parhaiten perhepedissä, niin sitä voi jatkaa myös unikoulun aikana. Tällöin pyritään siihen, ettei lapsi enää nukahtaisi rinnalle tai pulloruokintaan vaan alkaisi löytää myös muita itsesäätelyn tapoja kuin imemisen.

Onko unikoulusta haittaa kiintymyssuhteelle?

Ohjaamani unikoulut perustuvat menetelmiin, joissa kiintymyssuhdeteoria on vahvasti läsnä: lapsen tarpeisiin ja tunteisiin vastataan ymmärtäen ja johdonmukaisesti. Lasta ei jätetä yksin itkemään vaan hänet rauhoitetaan esim. koskettamisella ja aikuisen läsnäololla. Lapsi voi aluksi reagoida uusiin nukahtamisjärjestelyihin kiihkeästi itkemällä, mutta hän kestää muutosten aiheuttaman harmin, kun vanhemmat ovat hänen saatavillaan ja auttavat sietämään uusia tapoja. Itku sylin turvassa ei vaaranna lapsen luottamusta vanhempiinsa.

Kuinka nopeasti unikoulu tuottaa tulosta?

Lapsen unikoulu kotona vaatii vanhemmilta päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta. Unikoulua ei pidä aloittaa, jos se ei vanhemmista tunnu hyvältä ajatukselta. Kun kotiunikoulua noudatetaan johdonmukaisesti, terveen lapsen nukkumisessa voi tapahtua muutoksia jopa kolmessa‒neljässä yössä. Jotkut haluavat toteuttaa unikoulun pikku hiljaa ja ensin opettaa lapsen nukahtamaan itsekseen ja vasta myöhemmin vieroittaa yösyötöistä. Myös osittainen yövieroitus on mahdollinen, jos ajatuksena on jatkaa vielä esim. aamuyön imetyksiä.

Lisää pienten lasten uniasioista voit lukea näistä blogiteksteistä:

• Hellyystankkaus osana iltarutiinia
• Mitä hyötyä voi olla unilelusta?
• Mikä on unikoulu? Millaisia unikouluja on olemassa?

Tulin äidiksi 29-vuotiaana. Olin ajatellut etukäteen, että minusta tulee ihana äiti. Olin opiskellut sosionomiksi ja ollut töissä päiväkodissa. Olin toimintaterapeuttiopintojeni loppusuoralla odottaessani esikoista. Olin tehnyt vuosia töitä lasten harrasteryhmien ohjaamisen parissa. Lasten maailma oli minulle tuttua. Ja koska lasten kanssa oleminen oli minulle tuttua, ajattelin, että myös vanhemmuus on minulle helppoa ja ihanaa. Sain esikoisen, joka oli kovin itkuinen, hän itki vatsavaivojaan monta tuntia päivässä. Olin etukäteen kuvitellut, että kun minusta tulee äiti, olen pullantuoksuinen ja kun mies tulee töistä kotiin, meillä on aina hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Ja niitä vastapaistettuja pullia. Ja olemme lapsen kanssa iloisia ja onnellisia. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kun mies tuli töistä kotiin, olin vastassa usein kiukkuisena ja ehkä juuri ja juuri olin ehtinyt vaihtaa päälleni päivävaatteet. Ruokaa yleensä oli, mutta niitä ihania vastapaistettuja pullia ei ollut koskaan. Pääasiassa olin aika kiukkuinen ja olin jatkuvasti väsynyt. En osannut antaa hoitovastuuta miehelle, sillä minun piti suorittajaäitinä hoitaa kaikki itse. Niin lapsi, koti kuin kaikki muukin. Suorittaminen, joka oli ollut pitkään läsnä elämässäni ja näkynyt opiskeluissani, oli siirtynyt vanhemmuuteen.

Parin vuoden päästä syntyi vielä toinen lapsi. Arki asettui uomiinsa ja moni asia sujui hyvin. Kävimme kerhoissa, puistossa ja tapasimme ystäviä. Tykkäsin olla kotona lasten kanssa. Luimme paljon kirjoja, loruttelimme, leikimme. Meillä oli mukavaa, mutta minä olin usein kireä kuin viulunkieli. En osannut rentoutua ja rauhoittua. Harvoin pysähdyin hetkiin. Koko ajan piti tehdä jotain. Piti tehdä ruokaa, pyykätä, leikkiä lasten kanssa, siivota kotia. Vaikka tein paljon lasten kanssa, en omasta mielestäni kuitenkaan osannut tehdä asioita oikealla tavalla. Aina olisin voinut tehdä paremmin. Puhuin itselleni rumasti. Näin itseni rumana ja usein huonompana kuin muut. Äitinä tiesin olevani hyvä ja meillä oli moni asia todella loistavasti. Silti soimasin tapaani olla vanhempi. Olin usein stressaantunut, ja stressi johti uniongelmiin.

Löysin mindfulnessin muutama vuosi sitten. Menin kurssille löytääkseni apua unettomuuteeni. Ajattelin, että saan elämääni keinon, jolla voin vaikuttaa unettomuuteeni. Ensimmäisen kurssin käyminen johti seuraavaan ja taas seuraavaan. Mindfulness alkoi avautua minulle pikku hiljaa. Hain keinoa unettomuuteeni, onnekseni sain mindfulnessista paljon enemmän. En pelkästään yhtä keinoa, vaan kokonaan uudenlaisten hyvinvoivan elämäntavan. Opin olemaan rennompi ja levollisempi arjessa. Koko ajan ei tarvitse tehdä jotain. Opin pysähtymään hetkiin. Opin olemaan myötätuntoisempi itselleni ihmisenä ja vanhempana. Opin näkemään elämässä ja arjessa kauneutta ja positiivisuutta. Muistan joskus ajatelleeni, että hokema Onni löytyy arjesta on suuri vitsi. Arki on pakkopullaa ja ikävää, onni löytyy lomalta tai viikonlopusta. Arki tuntui suorittamiselta eikä silloin ole aikaa miettiä onnellisuutta tai pysähtymistä. Nyt arki tuntuu parhaalta osalta elämää. Arki pienine kohtaamisineen ja hetkineen.

Minun mindfulness-polkuni johti myöhemmin ohjaajakoulutukseen asti. Mindfulness on tuonut niin paljon hyvää elämääni, että haluan tarjota myös muille vanhemmille mahdollisuuden tutustua mindfulnessiin. Katso tulevat mindfulness-kurssini ja verkkovalmennukseni Myrskyn sydän – kuinka pysyä rauhallisena lapsen saadessa raivarit.