Kasvun Taian blogi

Aiheita

1.3.2016
Jaa kavereille:

Uutta: uniluentokutsut

nukkuva vauva

Muistan, kun pyörittelin jo yritystoiminnan alkuvaiheessa mielessäni kotikutsujen ideaa. Mietin, miten saada palveluni mahdollisimman lähelle perheitä ja helposti saavutettavaksi. Asia unohtui moneksi kuukaudeksi, kunnes sain sähköpostia äidiltä, joka osallistui vauvansa kanssa vauvahierontakurssilleni. Hän kyseli, tulisinko luennoimaan heille uniasioista. Hän lupasi koota äiti-vauvaporukan kasaan. Jo samana iltana hän oli saanut kerätyksi seitsemän osallistujaa uniluentokutsuille. Kävin luennoimassa tälle äiti-vauvaporukalle uniasioista, ja palaute oli kaikin puolin hyvää.

Uniluentokutsujen ideana on se, että keräät ympärillesi porukan (vähintään 6 vanhempaa sinun lisäksesi) ja kutsut minut paikalle luennoimaan pienen lapsen unesta. Sinulle koollekutsujana uniluento maksaa 10 € ja kotikutsujen vieraille 16 €. Laitan kutsujen jälkeen linkin Holvi-verkkokauppaani, ja kutsujen maksaminen tapahtuu omien verkkopankkitunnustesi kautta verkkokaupassani. Tilana voi olla vaikka kotisi, leikkipuiston tilat tai taloyhtiön kerhotila. Emäntänä voit halutessasi järjestää kutsuille pienet tarjoilut tai jokainen osallistuja voi tuoda tarjoiluja nyyttärityyliin.

Uniluennolla käydään läpi 0‒2-vuotiaiden lasten yöelämää. Saat vinkkejä, miten sinä ja lapsesi saatte paremmat unet. Luennolla kerrotaan, millaista on pienen vauvan ja taaperon uni (unen tarve, unen rakenne, yöheräilyn yleisyys, nukahtamisvaikeudet) ja mitkä ovat unipulmien taustalla vaikuttavia tekijöitä. Millaisia käytännön keinoja unihäiriöiden hoitamiseen on?

Tyypillisiä kysymyksiä, mitä minulta kysytään ovat: Miten pidän onnistuneen ja mahdollisimman lempeän unikoulun? Miten yöt saadaan omistetuksi unelle? Millainen on lapsen normaali yörytmi? Miten voin opettaa lapseni nukahtamaan itsekseen? Nuo ovat myös niitä kysymyksiä, joihin olisin itse toivonut saavani vastauksia silloin kun lapseni olivat pieniä ja meillä nukuttiin vuosia todella huonosti. Noihin kaikkiin kysymyksiin saat vastauksen uniluennolla.

kakku

Kotikutsuja voi tilata pääkaupunkiseudulle (Vantaa, Espoo, Helsinki, Kauniainen) ja Keravalle. Ryhmän enimmäiskoko on 12 ja vähimmäiskoko 7 (kotikutsujen emäntä ja 6 vierasta).

Ota yhteyttä heli@kasvuntaika.fi, niin katsotaan kalenterista sopiva aika kotikutsuille. Nähdään kotikutsujen merkeissä!

Saamaani palautetta ensimmäisiltä uniluentokutsuilta:

Heippa ja kiitos vielä tuhannesti luennosta! Koen, että se oli kaikin puolin onnistunut ja olkkariluento teki tilanteesta rauhallisen, henkilökohtaisen ja sellaisen, että olet juuri meitä varten tullut puhumaan :) kaikki uskalsivat kysellä ja kertoa omasta tilanteestaan ja saimme hyviä eväitä kohti parempia yöunia.

Heli oli aivan ihana ja antoi paljon henkilökohtaisia neuvoja ja vinkkejä painottaen jokaisten omia tarpeita ja vauvojen yksilöllisyyttä ja mikä tärkeintä, painostamatta yhtään mihinkään tai sen enempää omaa mielipidettään tuputtamatta.

Punainen Leijona -blogissa on kirjoitus ensimmäisistä uniluentokutsuistani.

Avainsanat: unikoulu, unipulmat