Kasvun Taian blogi

Aiheita

11.1.2018
Jaa kavereille:

Tunteiden aallot -satuhieronta

Satuhieronta meneillään

Olen sekä mindfulness-ohjaaja, satuhierontaohjaaja että lasten tunnetaito-ohjaaja. Halusin kirjoittaa satuhieronnan, jossa yhdistän näitä kaikkia. Halusin kirjoittaa satuhieronnan, jossa on mukana läsnäolevan koskettamisen lisäksi kehon tuntemusten havainnointi, hengitykseen keskittyminen ja ajatus tunteista aaltoina, jotka menevät ohi.

On tärkeää, että lapsi oppii tunnistamaan omia olotilojaan ja tunteitaan ja pysähtymään niiden äärelle. Lapselle on hyvä kertoa, että tunteet tulevat ja menevät, ne ovat kuin meren aallot. Tunteen vallassa ei tarvitse riehua kuten pyörremyrskyn keskellä. Ison tunteen vallassa on hyvä opetella hengittämään kaikessa rauhassa tunteeseen ja antaa tunteiden aaltojen rauhoittua.

Satuhieronta tehdään lapsen vaatteiden päälle. Lapsi voi maata vatsallaan alustalla. Tärkeää on, että aikuinen on levollinen ja läsnäoleva. Aikuinen hieroo lasta vakaalla ja rauhallisella otteella. Hieronta ei saa satuttaa eikä kutittaa lasta ja hieronnan pitää aina tuntua hyvältä.

Tunteiden aallot

Tunnustele, miltä tuntuu päässäsi, miltä tuntuu selässäsi, miltä tuntuu käsissäsi, miltä tuntuu jaloissasi? (aikuinen koskettaa rauhallisesti lapsen päätä, selkää, käsiä ja jalkoja)

Millainen tunnetilasi on tällä hetkellä? Oletko iloinen, surullinen, vihainen vai pelkäätkö? (sivellään rauhallisesti lapsen selkää)

Tunnetko itsesi rauhalliseksi vai levottomaksi? (sivellään rauhallisesti lapsen selkää)

 

Päivään mahtuu erilaisia tunteita.

Iloa ja kiitollisuutta, (tehdään ympyrää lapsen selkään)

Vihaa ja kiukkua (tehdään myrskyä lapsen selkään)

surua ja itkua (sivellään lapsen selkää keskeltä sivulle päin)

pelkoa ja jännitystä. (tehdään sadetta sormilla lapsen selkään)

Kaikki tunteet ovat sallittuja, kaikki tunteet kuuluvat elämään. Sinulla on lupa kaikenlaisiin tunteisiin. (sivellään lapsen selkää ylhäältä alas)

 

Tunteet ovat kuin meren aallot, ne tulevat ja menevät. (tehdään käsillä aaltomaisia liikkeitä lapsen selkään)

Välillä tunne on kuin iso aalto, joka syöksyy päälle ja tuntuu melkein kuin jäisit sen aallon alle. (tehdään käsillä isoa aaltoliikettä)

Tuntuu kuin olisit keskellä pyörremyrskyä. (tehdään pyörremyrskyä lapsen selkään)

Ison tunneaallon ja myrskyn tullessa voit pysähtyä. (pysäytetään kädet lapsen alaselälle ja tunnustellaan lapsen hengitystä)

Voit pysähtyä ja keskittyä hengittämään rauhallisesti, vatsaan asti. (pidetään käsiä paikallaan lapsen alaselällä)

Voit kuulostella tunnetta. Voit antaa sen myllertää sisälläsi. (tehdään ympyrää lapsen selkään)

Voit päättää, ettei sinun tarvitse lähteä tunteen aallon ja myrskyn mukaan. (tehdään aalto lapsen selkään)

Voit vain olla ja hengittää. Se on vain tunne, joka menee pian ohi. (sivellään rauhallisesti lapsen selkää)

Isoinkin tunne menee ohi. Tunteiden aalto tasoittuu. (pysäytetään kädet lapsen alaselälle)

 

Tunnustele, millainen olosi on nyt. (pidetään käsiä lapsen selällä)

Muista, että olet rakas ja tärkeä. Olet hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin olet. (silitellään lapsen selkää ylhäältä alas, lopuksi pysäytetään kädet lapsen selälle).

Läsnäolevia satuhierontahetkiä!

Vanhemmuuden voimapostista ja materiaalikirjastosta saat ilmaisia vinkkejä myönteiseen, tunnetaitoiseen ja hyvinvoivaan lapsiperhearkeen. Klikkaa ja lue lisää!

Avainsanat: satuhieronta, mindfulness, koskettaminen, läsnäolo, tunteet